Olgan kanssa lähdettiin käymään Hattulassa, tiedossa oli 2 x agi ja 1 x hyppy. Keli oli ihan mielettömän kaunis ja kuuma, urheilukenttä oli jonkinlaisessa montussa eikä siellä juuri tuulenvire käynyt :) Eka rata oli agi ja ei voi taas kuin ihmetellä miksi en ohjaa puomia samalla tavalla kisoissa kuin treeneissä... ja ok 2 rimaa tuli myös alas, toisen tunnustan ja toisesta kyllä syytän kylmästi koiraa ;)
Kakkosrata oli hyppäri ja päätin jo radalle lähtiessä, että nyt teen juuri niin kuin tekisin treeneissä enkä varmistele yhtään, piste. (sen verran otti päähän edellisen radan puomi...) 5vp tuli kiellosta, joka johtui mun ohjaamattomuudesta, taisin tosin olla liian tyytyväinen silloin itseeni kun olin saanut putkikuvion tehtyä kuten suunnittelin :) Ja täytyy kyllä myöntää, että eka rata ikinä kolmosissa minkä olen ohjanut täysillä virheen jälkeen, eli jospa se tästä aurinko paistaisi risukasaankin ja saisin pääkoppani järjestykseen.
Kolmanteen rataan vaihtui tuomari ja täytyy sanoa että oli kyllä vaikea rata. Saiko 4 tai 5 vaan tuloksen, loput hyl. Me oltiin myös tuossa jälkimmäisessä ryhmässä, kiitos mun säätämisen kolmanneksi vikalla esteellä.... Ihan mieletön voittaja olo jäi silti tuolta radalta käteen, kaikki vaan jotenkin toimi (...vaikka pienellä kurvilla jos ei muuten...) Olisinko päässyt jo tuosta suosta ylös jonka Jpää mulle aiheutti, toivottavasti :)
WAU mikä rata toi kolmas. Huh mitä kiemuraa. Hyvin sä vedät! :)
VastaaPoista-Mari&Ringo&Dessi
Kyllä näitä kelpaa katsella! Tosin sen verran kaukaa jotkut kuvattu ettei ihan kaikki näy. Mutta sen verran silti, että hienoja pätkiä ja juttuja siellä on joka radalla.
VastaaPoistaToi vikan radan loppu(hylkypaikka?): siellä ei ilmeisesti ole mitään hyppyä muurin jälkeisen hypyn takana vaan siinä pitäisi mennä suoraan takaakiertoon? Ohjaat niin kauas sinne sivuun (optimilinjalta), että ihan kuin veisit sinne hypylle. Jos/kun siellä ei mitään ole, vaan tuo ohjaus yrittää kertoa siitä takaakierrosta, niin en yhtään ihmettele miksei Olga ymmärrä :) Mutta annetaan se anteeks, pitkä päivä oli tossa jo takana jo tosi hienosti olit tsempannu siihen asti. Väsyneenä sitä alkaa taantumaan ja tekemään juttuja vanhalla tutulla tavalla. Te ootte huippuja silti!
Meri