lauantai 9. heinäkuuta 2016

Gränna 2016, staffien erkkari Ruotsissa

Staffien erkkari Ruotsissa järjestettiin jälleen heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna - kuten yleensä ja paikkana tietenkin Gränna. Tänä vuonna pääsimme mekin osallistumaan yhden vuoden tauon jälkeen. Ja reissuun lähdin yksin Örkin ja Rinkelin kanssa, reissukaverini joutui valitettavasti matkan osaltaan perumaan :( No, menihän se yksinkin vaikka varsinkin pitkillä ajomatkoilla seura olisi ollut pop!

Reissu alkoi pilvisissä merkeissä torstai iltana Turusta, laivana VikingGrace
Jonotusta, jonotusta - eikö jo kohta pääse laivaan??
Perjantai 1.7.2016 aamuna klo 6.30 laiva oli Tukholmassa ja siitä sitten reipas 4,5h kului aikaa Grännaan ajaessa. Toki pysähdeltiin koirien kanssa pari kertaa lenkkeilemään ja pitihän sitä kaupassakin käydä :)

Grenna Hotelliin saavuttaessa minulla kävi tuuri ja sain huoneeni saman tien itselleni. Ei muuta kuin kamat huoneeseen ja kisapaikkaa katsastamaan. Samalla reissulla kävimme moikkaamassa Rosemaryä sekä Robertia ja Lindaa, jotka hekin olivat jo tulleet puolisoineen paikanpäälle.

Klo 15 alkoi staffiviikonlopun ensimmäiset tapahtumat, lajiesittelyssä mm. A-este, viehe, juoksu"matto". Ihan ei kaikki ollut mun juttuja, mutta kukin saa harrastaa tyylillään ;)
Juoksumatto näytti kivalta, se liikkui juuri sitä vauhtia kuin koirasi juoksi, eikä siis "pakottanut" koiraa juoksemaan. Samoin viehejuoksut (suorana ja edestakaisin menevänä) olivat pääosin kivannäköistä tekemistä.
Valitettavasti välillä tuli myös fiilis, että mennäänkö sittenkään aina ns. koiran ehdoilla vai onko omistajan tahtotila kuitenkin päällimmäisenä? Esimerkkinä huomattavan nuori staffi (sanoisin että vielä pentu) jolla oli toinen takajalka operoitu ja edelleen ontui sitä erittäin voimakkaasti/jätti osittain kokonaan käyttämättä. Tämän staffin kanssa vedätetään vieheen perässä - useampi kerta... siitä tuli oikeasti todella paha olo kun näin koiran jalkojen vaan pettävän alta :( ja kyllä, pää kyllä veti eteenpäin (kuten staffeilla nyt yleensäkin) mutta kroppa (jalat) ei kestänyt.

Klo 18 aloitimme ensimmäisen virallisen kilpailulajin, rally-tokon! Örkki oli ilmoitettuna kilpailuihin ja starttasi numerolla 28. Kilpailussa oli yhteensä 34 osallistujaa, huima määrä staffeja rally-tokoilemassa :)

Ensimmäinen kauhistus oli rata jossa heti lähdön jälkeen lähdettiin juoksemaan ja juosten suoritettiin 270 asteen käännöksen, saksalaiset ja eteentulot HUI! Tälläista ei ole meillä Suomessa.

AVOtasoinen kisarata rally-tokossa
Muitakin erilaisuuksia löytyi:
- kehään tultiin koira vapaana ja tuomarin kutsuessa "next Ina and Örkki, number 28" ja silloin siis vasta tultiin kehään
- asetuit itse lähtöön ja lähdit kun siltä tuntui -> ei erillistä lupaa tuomarilta
- Ruotsissa kaikki käännökset tehdään myös juosten!!! APUA
MUTTA, jos juoksun keskellä on pujottelu (kuten tuossa meidän radassa), tulee siinä siirtyä käyntiin. Pujottelua ei koskaan tehdä juosten :)
- kroppaa sai käyttää TODELLA paljon, paljon enemmän kuin Suomessa MUTTA jos jalkasi liikkuivat yhtään maasta = -10

Ja toki kesken kisan meitä helli Grännan ihana sää - not. Taivas repesi ja vettä tuli niiiiiiin paljon kuin vaan kuvitella saattaa. Minulla oli kengät läpimärät ja housunlahkeet polviin saakka märät. Onneksi pahin sade meni pari koirakkoa ennen meitä ohi ja meidän aikana satoi vain "normaalisti".

Grännan sää, välillä hellettä ja välillä tuuli vihmoi ja vettä tuli taivaan täydeltä...
 Tässä alla Emma Josefssonin ottamia kuvia Örkistä rally-tokoilemassa :)







Hienosti veteraanipoika selviytyi saaden 89pistettä ja sijoittuen 6/34 :) Eniten kuitenkin lämmittää tuomarin kirjoittamat kommentit: Good round! This is real rally-o! Nice rare-end control.
Ja tuli vielä palkintojen jälkeen sanomaan että näytti hienolta ja harmittavasti koirasi seurasi jopa liian hyvin ja siitä tuo -10pistettä (lähti jättöliikkeessä mukaan eikä odottanut kuten piti).

Hieno rally-tokon ruusuke :)
Örkin arvostelu rally-tokosta
Lauantai 2.7.2016 klo 8.00 alkoi tokoilut! Rinkeli otti osaa 3 luokkaan joka vastaa meidän säännöissä vanhaa VOIttajaa. Staffeja oli tokoilemassa yhteensä 20 kpl, mikä oli hieno määrä :)

Ensin oli 2 EVL-koirakon liikkeet ja sitten teimme EVL+VOI paikkaistumisen 2min ja paikkamakuu piilossa 3min. Meillähän on viimeisimmissä kisoissa ollut ongelmia 2min paikkamakuussa piilossa, Rinkeli on noussut seisomaan kun liikkuri ilmoittaa ajan olevan täysi. Jännitti siis ihan vaan pikkasen vaille paljon :)

Paikkaistumiseen jättö, Rinkeli toinen oikealta
Paikkaistuminen, Rinkeli toinen oikealta
Paikkamakuuseen jättö,  Rinkeli toinen oikealta
Ja voi että, sehän pysyi ja hienosti pysyikin! Pientä extrajännitystä lisäsi se, että liikkurointi näissä liikkeissä oli Ruotsiksi enkä rehellisesti ymmärtänyt sanaakaan. Molemmat jätöt tajusin siinä vaiheessa kun muut käskyttivät omiaan -> nopea käskytys ja jättö. Toimi ja tuomari oli kiltti eikä niistä vähentänyt pisteitä (tajusi varmaan että en vaan ymmärrä...).

Paikkaistuminen 10 (oli haistellut ilmaa Rosemaryn suuntaan...)
Paikkamakuu 10 (tippui hyvin maahan ja nousi hyvin pa:han)
Seuraaminen 7,5 (joku vino pa, kerran käännyin väärään suuntaan ja joku hidas reagointi käskytykseen ainakin)
Liikkeestä istuminen 7 (multa tuli kroppa-apu, ei tarkoituksenmukainen)
Luoksetulo 8 (valui 1-2 askelta)
Ruutu 8 (hienosti meni suoraan ruutuun mutta vasta tokalla maahan, tiukasta tokasta maahan-käskytyksestä johtuen ei kirmannut täysiä sivulle kutsusta)
Hyppynouto 8 (kolautti kynnen esteeseen yli mennessä, muuten ok)
Tasamaanouto metallilla 8 (haluton nosto ja tiputti raville tuodessa + vino pa palautuksessa)
Tunnari 6,5 (hyvä meno laukalla ja loistava työskentely kapuloilla (haisteli 1,2,3 ja palasi saman tien 2:lle ja toi sen = oma) mutta palautuksessa epävarma ja tiputti raville, pureskeli (jättikokoinen kapula jota käänsi suussa, ei isoja hampaanjälkiä...) ja epävarma vino pa)
Kokonaisvaikutus 8 (tuomari kommentoi ainoastaan että siistiä työskentelyä)

TOT 253 pistettä ja toinen sija :)

Rinkelin tokon arvostelu
Mä ja Rinkeli <3
II - I - III voittajan koirakot
Vielä kerran Rinkeli ja ruusuke :)
Ja sitten onneksi vasta meidän tokoiluiden jälkeen taivas repesi taas kerran...vettä tuli KAATAMALLA siis todella ja tokokisat keskeytettiin kahdesti kaatosateen takia. Emme olisi saaneet mitään tehtyä jos olisimme joutuneet oman osuutemme tekemään siinä sateessa, joten lucky me :)

Klo 14 alkoi sitten agility ja vaikka kyseessä on jalkapallonurmi oli se todella liukas. Päätin siis olla yhtään riskeeraamatta ja otin Örkin pois kisoista. Rinkelin kanssa päätin kokeilla ensin yhden radan ja jos siinä ei tapahtuisi mitään katastrofia, saisi se mennä toisenkin radan.

No Rinkelille ei tapahtunut mitään, mutta...mä vedin niin hienon spagaatin että oksat pois! Odottelen vaan josko joku on saanut sen tallennettua kameraansa ;) mutta tästä johtuen emme tehneen kuin hyl. Rinkelistä oli vallan mukavaa että mamma kesken radan makaa maassa ja on pussailtavana...



kuva Magnus Ronding
Tää on jotenkin niin hieno :)


Tässä meidän "oikeiden lajien" rusetit :)
Agilityn jälkeen oli vielä tuomarien kyselytunti. Kaikilla oli mahdollisuus laittaa tuomareille kysymyksiä etukäteen tai sitten kysyä paikan päällä. Nyt täytyy kyllä sanoa, että tämän kyselytunnin jälkeen olen äärimmäisen pettynyt brittituomareihin ja heidän ajattelutapaansa, ehkä hieman jopa järkyttynyt. Onneksi - siis onneksi nyt oli edustettuna vain 7 tuomaria.

Tiivistettynä tässä muutama äärikommentti, osa ihmetyttää minua todella suuresti (Huom! irrallisia kommentteja hajanaisessa järjestyksessä jotka ovat jääneet mieleeni):
- Koirien tulee olla taistelukunnossa (battle condition) ja käyttäytyä kuten se on alun perin jalostettu (koiratappeluihin) myös näyttelykehässä.
- Staffit on pilattu luonteen osalta, ei staffin tule olla ystävällinen muille koirille (ihmisille kyllä) vaan sen tulee olla taistelija joka syttyy todella nopeasti.
- Staffin tulee olla luontainen "saalistaja/tappaja(?)", meidän koirat tappaa kaiken perhosesta kissaan ja niin sen kuuluu ollakin.
- Staffit pilataan ja niistä tehdään sairaita kuvaamalla niitä (röntgen), miksi etsiä ongelmia/vikoja kun niitä ei ole?

Tämän lisäksi keskusteltiin mm. sinisistä staffeista ja mitä mieltä niistä ollaan, staffista rotuna - mikä on sopiva suhde bullia ja terrieriä ja miten sen tulee näkyä, staffien käyttäytymismalleista ja minkälaisia niiden tulisi olla, harrastamisesta staffin kanssa ja varmaan oli vielä jotain muutakin mitä nyt en saa enää mieleeni.

Sunnuntai 3.7.2016 klo 9 alkoi näyttelyt, paikalle oli ilmoitettu 424 staffia!!! Kehään olin ilmoittanut vain Örkin joka sai korkata veteraaniuransa täällä :)

Alkuun autoin kuitenkin Rosemaryä jolla oli 3 koiraa päällekkäin kehässä, enkä sitten huonommin auttanutkaan ;)

Kävimme pikkuisen Eddien (5kk) kanssa pyörähtämässä pikkupentujen kehässä, uroksia oli 17 kpl. Eddietä olin jo nähnyt parin vkon takaisella reissullani ja silloin jo ihastuin tähän kaveriin. Upea tyyppi ja todella helposti esim. seisotettavissa ja liikutettavissa. Eddien voitti kanssani oman luokkansa ja kilpailimme vielä pienten pentujen parhaasta tittelistä -> voitimme senkin :)

Finaalissa Rosemary halusi händlätä itse Eddietä kun valittiin BIS pentua, tässä Eddie sijoittui hienosti toiseksi :)

Kuvassa ylpeä händleri, tyytyväinen omistaja ja ihaileva tuomari :) sekä tietty itse tähti Eddie <3
Jo ennen kuin vein Örkin kehään, tiesin että se ei tule sieltä ko. tuomarilta mitään saamaan. Edellisen illan tuomarikeskustelussa oli jo hyvin käynyt ilmi että arvostetaan jalkoja, kapeeta kroppaa ja pitkulaista päätä sekä sitä battle condition - näistä Örkillä ei ole mitään ;)

Kuulin tuomarin sanovan kehäsihteerille "too heavy from body", "too round head" ja siksi olinkin yllättynyt että näistä ei ole mainintaa arvostelussa. Örkki sai vain hyvän (good) mutta mielestäni arvostelu ja arvio eivät kohtaa. Miksi sinne ei voinut kirjoittaa mitä mieltä oikeasti oli koirastani?

Lisäksi Örkiltä on poistettu alhaalta suuri poskihammas (ei kulmuri) kun se halkesi 4 osaan, tästä minulla oli todistus mukana. Kehäsihteeri toi kesken koiran katsomisen lappua tuomarille joka ihmetteli että mikä tämä on? Kerroin sen olevan hammastodistus poistetusta poskihampaasta johon tuomari totesi että ei hän tee lapulla mitään (ok, tiesin että näin voi käydä) ja totesi kyllä nähneensä katkaistun hampaan. WHAT, Örkiltä ei ole katkaista mitään hammasta mutta juu toki vasen yläkulmuri on katkennut (ihan Örkin omasta toimesta) ja sen kyllä näkee että on mennyt muuten kuin ell toimesta katki. Tiedä sitten vaikuttiko hammas arvosteluun, ainakaan siitä ei mainita mitään.
Jatkoa ajatellen mietinkin, että kannattaako tuota ilmoittaa näyttelyyn jos katkennut kulmuri estää paremmat arvostelut?
Örkin arvostelu
Ennen finaaleja kehän laidalla seisoessani minulle tarjoutui loistava tilaisuus hieman haastatella 1 brittituomaria joka oli paikalla varalla eikä siis arvostellut. Hän oli 1 niistä 7 tuomarista jotka eilen olivat vastailemassa kyselytunnilla.

Hän kertoi paljon omista koiristaan ja kasvateistaan ja staffien tilanteesta Isossa-Britanniassa. Staffien hinnat ovat laskeneet parin vuoden takaa 750£sta tämän hetken 350£aan ja tämän takia muutama suuri kasvattaja onkin vaihtanut rotua! Ranskan bulldogeilla ja Bostonin terriereillä tienaa enemmän, tämä oli jotenkin surullista kuulla.

Iloisesti hän näytteli myös koiriensa ja lasten lastensa kuvia ja kertoi kasvattavansa tällä hetkellä vain jos hänellä itsellään on tarvetta koirille. Hän kehui vuolaasti Ruotsin erkkaria tapahtumana ja kuinka hienoa on tällaiset tapahtumat ja näitä pitäisi saada myös heille pelkkien näyttelyiden sijaan. Totesi hän myös että olisi hienoa päästä kokeilemaan omilla koirillaan agilityä, tosin oli myös sitä mieltä että eivät pysyisi radalla kun lähtisivät tappelemaan muiden kanssa. Ja tästä sainkin hyvän aasinsillan ;)

Kerroin olevani vain harrastaja - en kasvattaja- mutta tiedän tarkkaan mitä haluan koiriltani. Niiden tulee olla intohimoisia ja aktiivisia MUTTA niiden tulee olla myös ehdottomasti käsiteltävissä olevia eikä missään nimessä agre edellä meneviä - eihän niiden kanssa voisi muuten harrastaa mitään missä ollaan vapaana ja ympärillä on muita koiria (agility, toko, rally-toko). Eli tulee löytää oikea balanssi räjähtävän reaktiokyvyn ja itsehillinnän välillä. Kommentti tuomarilta oli "I see your point, quite true actually."

Seuraava asia mistä häntä haastoin oli staffien terveys ja sen pilaaminen kuvaamisella. Kysyinkin häneltä, että luuliko hän oikeasti että esim. eilen agilityssä nähdyt koirat eivät ole pääosin terveystutkittuja? Luuleeko hän että rikkinäisellä koiralla voi oikeasti harrastaa? Minä haluan harrastaa ja haluan silloin myös lähtökohtaisesti tutkituista vanhemmista pennun, että oletusarvoisesti en jo odota öön lonkkia ja 3 kyynäriä. Ja lisäksi toivon staffini olevan minulla vielä sen vanhetessa, mieluusti terveenä.
Tätä asiaa hän näytti oikeasti pohtivan ja vastaus oli "I got your point and yes that´s correct. Never thought about that from that side."

Lopuksi vielä ennen finaaleja oli mm kasvattajaryhmät ja tähän Kennel Kronsäter´sin ryhmään sain käsiini Rinkelin ihanan lapsen, Najan. Voi että olisin voinut koska tahansa ottaa Najan kotia, aivan täydellisen oloinen nuori narttu <3 Toki on aika suuri...

Sigge, Märtha, Naja <3 ja Starlet

Sigge, Märtha, Naja <3 ja Starlet
Starlet, Naja <3, Märtha ja Sigge
Örkki ja Rinkeli viikonloppu yksiössään :)
Ja sitten sain vielä viritellä itseeni oikein kunnolla pentukuumetta... Jos Eddie ei sitä jo saanut aikaiseksi niin Noomi (Eddien sisko) sitten sai ainakin :) Voi että hän oli <3

Noomi <3
Ja sillä aikaa kun me hurviteltiin Ruotsissa, Suomen tokon maajoukkue napsi mitaleja oikein urakalla :)
Erityisen hienoa oli että seurakaverini Carita Hurja bc:n kanssa oli yksilökilpailuissa pronssilla!!! Toki kulta ja hopeakin tulivat Suomeen - samoin kuin joukkuekulta :) :) :)

Ja keskiviikkona saimmekin sitten kultamitalistin oppeja kun meillä oli Oilin koulutus Kytäjällä. Hieman piti juhlistaa mitallia, oli liput ja kuplivat + syötävää mukana.

Ja pikkuhiljaa olen päässyt yli toko"masennuksestakin" ja treenaamisen ilo alkaa löytyä :) ainoa ongelma lienee että mun kiltistä Rinkelistä on kuoriutunut salakavalasti kaiken omasta mielestään osaava tuhmeliini :)
Ei pöllömpi ympäristö tokotreeneille ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti