Hieman mietitytti miten saan kaikki samaan kuvaan samanaikaisesti, tuleeko minua miellyttäviä kuvia, näyttääkö Olga, Örkki ja Rinkeli edes itseltään - ts. saako niistä vangittua kuvaan sen niiden perimmäisen luonteen ja ajatustenjuoksun.
Kaikki onnistui paremmin kuin olisin ikinä voinut kuvitellakaan ja tämä siis ei ollut meidän ensimmäinen studiosessio eli vertailupohjaa löytyy, tosin eri paikasta.
En voi kuin suositella kaikille oman lemmikkinsä ikuistamista haluaville vierailla Olivier Béaslasin studiolla Koiravalokuvaus - Dog Photography by Olivier. Koirien käsittely- ja lukutaito oli loistavaa ja valokuviin saatiin ikuistettua juuri minun koirieni näköiset ilmeet ja ajatukset, upeeta. Ja tuli sitten tietenkin muutama kuva tilattuakin seinälle laittoa varten :)
Nämä löytyvät jatkossa myös minun seinältäni, 3 balleriinaa ja istumakuvat.
Näiden lisäksi haluan vielä jonkun kuvan hieman suurempana seinälleni, jossa kaikki kolme ovat mukana, en vaan osaa päättää minkä ja minkälaisesta materiaalista.
Tässä kaikki kuvat mistä kaikki 3 löytyvät samasta kuvasta. Saa vinkata mikä on paras :)
Toi yhdeksäs ylhäältä päin ;) Eli missä juoksevat etuviistoon kameraa päin. Siinä on tunnelmaa just oikealla tavalla. Ihan älyttömän hienoja kuvia kyllä!
VastaaPoistaKiitos, tuo on myös yksi minun suosikeistani! Ainoa ongelma noissa liikekuvissa on se, että kamera on tarkentanut vain johonkin koiraan - tässä Olgaan.
VastaaPoistaRiippuu varmaan kuvan koosta näyttääkö "utuiselta" vai ei, tai sitten mun tulee vaan ripustaa se tarpeeksi korkealle :)